Unsplash / Claudio Schwarz

Herätyskello soi, se näyttää olevan 5:30 ja on aika herätä uuteen aamuun ja työviikkoon. Aamutoimien yhteydessä vilkaisen tuttuun tapaan peiliin samalla kun pesen hampaitani. Peilistä katsoo takaisin iloinen keski-ikäinen mies, romanimies.

Huomaan ajatuksieni harhailevan hetkeen vuosien taakse, jolloin erään koulutusorganisaation rehtori kysyi minulta ison kysymyksen: ”Onko romanityön ja -politiikan tavoite tehdä romaneista näkymättömiä; häivyttää heidät pois katukuvasta?”

Muistan pysähtyneeni tuon kysymyksen äärelle ensin järkyttyneenä ja tovin pohdittuani sen oivaltavuutta vastasin sydämestäni: ”Tahdon olla ihminen, romani!”

Suomen romanivähemmistö on pieni vajaan 10 000 hengen yhteisö, joka on elänyt tasan tarkkaan 461 vuotta keskellä suomalaiseksi muuttunutta yhteiskuntaa ja omaksunut sen vanhan talonpoikaiskulttuurin pääpiirteet osaksi omia aasialaisitämaisia tapojaan ja kulttuuriaan.

Suomen romaneilla on ollut vuodesta 1995 alkaen virallinen vähemmistöasema ja he ovat Suomen kansalaisia, eli heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kenellä tahansa suomalaisella.

Virallistettu asema merkitsee romaniyhteisölle tunnistamista ja tunnustamista; olemme suomalaisia, Suomen romaneja. Maailmanlaajuisesti romaneita on kymmeniä miljoonia ja heitä asuu lähes jokaisessa maailman maassa.

Paljon puhetta mutta käytäntö ei seuraa perässä

Ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä eurooppalaisia omanarvontunnon kohottajia ja asioita, joista voidaan olla yleisesti ylpeitä verrattaessa niiden kehittymistä monella muulla mantereella.

Kuitenkin jos pintaa raaputetaan ja asiaa katsotaan romanien silmin, voidaan todeta, että romanien kohtelu on valtava takaisku näille arvoille ja tuolle ylpeydelle. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat monien haasteiden ympäröimät romanikerjäläiset Itä- ja Keski-Euroopan maista.

Miksi heillä ei ole mahdollisuutta saada riittävää apua, jotta he saisivat aidon mahdollisuuden yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Se, että he tulevat Euroopan sisältä, ei ole vastaus itse ongelmaan.

Jo pelkästään tämän vuoksi meidän on pidettävä romanien ihmisoikeusasiaa esillä ihmisoikeusteemaisella ekumeenisella vastuuviikolla (lisätietoja www.vastuuviikko.fi), mutta myös sen jälkeen.

Syrjinnän ytimessä on aina kysymys ihmisen asettamisesta eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Mertsi Ärling

Romanit ovat tutkitusti Euroopan suurin ja syrjityin vähemmistö ja se on ollut sitä läpi koko historiansa. Näyttää ja tuntuu siltä, että romaneja edelleen pidetään eräänlaisina ali-ihmisinä, joiden oloihin valtiot eivät näytä oikeasti haluavan vaikuttaa.

Romanivastaisuus (antigypsismi) on itse asiassa viime aikoina kasvanut monissa maissa yhdessä rasismin ja antisemitismin kanssa. Syrjinnän ytimessä on aina kysymys ihmisen asettamisesta eriarvoiseen asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Syrjintää on myös uhkaavan, vihamielisen, halventavan tai nöyryyttävän ilmapiirin luominen sekä käsky tai ohje syrjiä. Jokaiselle ihmiselle kuuluu oikeus olla joutumatta syrjityksi. Sitä jopa pidetään eräänä kaikkein keskeisimmistä ihmisoikeuksista, sillä syrjinnällä loukataan ihmisarvon ydintä, ihmisen identiteettiä.

Syrjinnästä puhutaan silloin, jos eriarvoiseen asemaan asettaminen tapahtuu muun muassa iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, terveydentilan, uskonnon, kielen, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella.

Jos syrjintää tapahtuu useammalla kuin yhdellä perusteella, on kyse moniperustaisesta syrjinnästä. Ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää torjua syrjintää, joka rajoittaa tai estää joidenkin väestöryhmien osallistumista esimerkiksi yhteiskunnalliseen toimintaan, kuten saamasta koulutusta tai työtä edellä mainittujen syiden takia.

Oikeusturvan takaaminen syrjinnän uhreille on tärkeää. Välillistä ja rakenteellista syrjintää ei tunnisteta yhtä helposti kuin välitöntä. Rajanveto on myös vaikeaa. Rakenteellisella syrjinnällä tarkoitetaan yrityksen, organisaation tai koko yhteiskunnan käytäntöjä, jotka vaikuttavat syrjivästi.

Rakenteellinen syrjintä voi olla tahatonta tai tarkoituksellista. Tarkoituksellista rakenteellista syrjintää kutsutaan institutionalisoiduksi syrjinnäksi. Sellaista oli aiemmin esimerkiksi 1900-luvulla kaikkien kirkollisten toimintojen poissulkeminen romaneilta tai nykyään se, että sukunimen perusteella ei kutsuta työhaastatteluun.

Romanit – ongelma vai mahdollisuus?

Romanien syrjintä on koko Euroopan yhteinen ongelma. Suomi on romanipolitiikassaan Euroopan kärkimaa ja vaikka – kiitos Jumalalle – monissa asioissa on tapahtunut edistystä niin siitä huolimatta meillä on vieläkin perusasioiden kuten asumisen, työllisyyden ja yhdenvertaisuuden sekä osallisuuden kanssa merkittäviä puutteita.

Lisää aiheesta voi lukea Suomen romanipoliittisesta ohjelmasta (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3916-5). Näihin asioihin tulisi ja pitää voida vaikuttaa! Isoin kysymys onkin tahtotila; tahdommeko me? Pelkät lait ja asetukset eivät ratkaise ongelmia, vaan niiden noudattamista tulee valvoa ja niiden rikkomisesta tulee seurata sanktioita.

Virallisesta vähemmistöasemastaan huolimatta useat Suomen romanit kohtaavat arjessaan osallisuuteen liittyviä ongelmia. Romaniyhteisöön ja sen jäseniin yhdistetään melko villejäkin ennakkoluuloja sekä mystiikkaa.

Syitä osallisuuden ja koulutuksen sekä työllisyyden haasteisiin, mutta myös mahdollisuuksiin on löydettävissä sekä historiasta että nykyhetkestä, niin yhteisön sisältä kuin sen ulkopuoleltakin.

Pelkät lait ja asetukset eivät ratkaise ongelmia, vaan niiden noudattamista tulee valvoa ja niiden rikkomisesta tulee seurata sanktioita.

Mertsi Ärling

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoiman Nevo tiija -hankkeen #Työnimi-kampanjassa romanien työllisyyteen liittyvät yhdenvertaisuuden epäkohdat nostettiin kaikkien suomalaisten tietoisuuteen vuonna 2018 ja sen seurauksena otettiin käyttöön muun muassa anonyymirekrytointi (lisätietoja #Työnimi-kampanja www.työnimi.fi, Nevo tiija -hanke http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-316-2 ja Ärling (2018) http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805026065).

Minusta on erittäin ikävää, että useimmiten romaneita lähestytään pelkästään ongelmalähtöisesti ja erilaisten pohdintojen kautta ajatusrakennelmat päätyvät esimerkiksi sellaiseen loppupäätelmään, että romanit ovat työtä vieroksuvaa kansaa.

Tästä loogiselta näyttävästä ajatusjatkumosta unohdetaan kuitenkin – lähes poikkeuksetta – pohdinta yhdenvertaisten mahdollisuuksien tosiasiallisesta saavutettavuudesta. Entä huomioidaanko heikon sosioekonomisen aseman vaikutus mm. itsetuntoon tai tulevaisuususkoon, puhumattakaan vuosisatojen rasismista, jonka kohteena romaniyhteisö on ollut.

Tämä kaikki kulkee koko yhteisön ja sen yksilöiden mukana suorana tietona, mutta myös hiljaisena, rivien välissä olevana tietona. Ja silti ja tästä huolimatta romanit ovat selvinneet, jopa toisen maailmansodan aikaisen holokaustin julmista kaasukammioista ja ihmiskokeista.

Minulla on ollut etuoikeus puhua eri puolella Suomea asuvien romaninuorten ja nuorten aikuisten kanssa ja lähes poikkeuksetta monissa keskusteluissa on noussut esille yksi kysymys. Siinä pohditaan ääneen, että miksi kannattaisi opiskella, kun ei kuitenkaan saa työpaikkaa.

Jo pelkästään opintoihin sisältyviä työssäoppimispaikkoja on vaikea saada sukunimen ja etnisyyden takia. Tätä samaa viestiä ovat monet äidit kertoneet minulle peruskouluikäisten TET-harjoittelupaikkojen suhteen.

Ei tarvitse olla kovinkaan oppinut ymmärtääkseen, ettei nuorilla voi olla suurta motivaatiota opiskelua kohtaan, jos kerran kokemus on jo varhaisessa vaiheessa konkretisoinut syrjinnän todellisuuden. Tästä on muodostunut pirullinen itseään ruokkiva ongelmakierre, joka ei katkea ilman todellista väliintuloa.

Yhteisön sisältä tuleva syrjintä sattuu kaksin verroin

Romaneiden ihmisoikeuksien laiminlyönti ja syrjintä eivät ole vain yhteisön ulkopäin tulevaa, vaan isona haasteena ovat myös yhteisön sisällä tapahtuva syrjintä ja ihmisoikeuksien loukkaaminen.

Yhdistyneet kansakunnat toteavat ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ensimmäisessä artiklassa, että ”kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan”.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus valita työnsä ja asuinpaikkansa sekä liikkua vapaasti. Käytännössä tämä merkitsee, että jokainen saa itse päättää, mitä hän opiskelee, missä asuu tai kenen kanssa viettää aikaansa.

Tätä perusoikeutta rikotaan monesti räikeästi eri romaniyhteisöjen sisällä muun muassa paikkakunnille muuttamisen kieltämisellä. Ikään kuin joillekin romaneille olisi annettu pormestarin valtuudet ja he voivat näin ollen puuttua muiden liikkumiseen paikasta toiseen.

Taustalla näyttää vaikuttavan hyvin vanha pääväestönkin kulttuurista tuttu asumisen rajat -käsite, missä ajatuksena on, että eri suvut asuvat ja toimivat omilla alueillaan, jotta vältytään mm. konflikteilta. Etenkin niissä tilanteissa, jos sukujen välillä on jo valmista kärhämää tai loukkaantumista syystä tai toisesta.

Ongelmaksi on muodostunut se, että alkujaan kyläyhteisöä suojaavalla normilla ei enää ole sitä merkitystä, joka sillä aiemmin oli ja se rikkoo vapaan liikkumisen oikeutta. Tämän vakavan rikkomuksen seurauksena monien koulutus- ja työura tyssää jo ensimetreille.

On siinä selittämistä koulutuspaikan myöntäneelle oppilaitokselle tai työpaikkaa tarjoavalle organisaatiolle sekä työvoimaviranomaisille, kun ei saakaan muuttaa uudelle paikkakunnalle ja ottaa tarjottua työ- tai opiskelupaikkaa vastaan.

Helsingin Sanomien puhuttelevassa mainonnassakysytään osuvasti, että miltä tuntuu eriarvoisuus, ihmiskauppa tai sota. Mainoksia mukaillen minäkin kysyn blogikirjoitukseni lukijalta, että oletko koskaan joutunut miettimään, miltä syrjintä sinusta tuntuisi.

Asenteiden ja ennakkoluulojen muuttuminen tapahtuu parhaiten kahden ihmisen kohtaamisen kautta. Kohtaamisten lisäksi tarvitaan tiukempaa otetta viranomaisilta yhdenvertaisuuden toteutumiseksi.

Mertsi Ärling

Miltä tuntuisi hyvinvointivaltion, kuten Suomen, kansalaisena jatkuva oman maan kansalaisten tietoinen syrjintä ja yhdenvertaisuuden ulkopuolelle jättäminen, peruspalveluiden evääminen tai jollekin paikkakunnalle muuttamiseen puuttuminen ihan vain sen takia, että joku – useimmiten sinulle täysin tuntematon henkilö – on tehnyt jotain väärää.

Moni romani tietää, miltä nuo asiat tuntuvat. Jotkut jopa kylkiluiden lihassäikeitä myöden.

Me olemme se tarvittava muutos

Kokemuksesta tiedän, että syrjintä pysäyttää yksilön aina, vaikka toleranssi olisi kuinka kasvanut ja teflonpinta olisi kehittynyt kovemmaksi. Syrjintä lamauttaa ja rajoittaa normaalia elämää: sydän hakkaa, kädet hikoavat, uni ei tule.

Kaikki tuntuu olevan mustaa ja henkeä ahdistaa. Huomista ei näe, lieneekö se edes olemassa. Olisiko parasta kuolla.

Asenteiden ja ennakkoluulojen muuttuminen tapahtuu parhaiten kahden ihmisen kohtaamisen kautta. Kohtaamisten lisäksi tarvitaan tiukempaa otetta viranomaisilta yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Kauniit juhlapuheet ovat sanoja ja selittelyä ja niiden aika on ohitse.

Tarvitsemme todellista ja näkyvää toimintaa. Viranomaisten tulee puuttua syrjintätilanteisiin johdonmukaisesti. Yhdenvertaisuuslain rikkominen on lainvastaista. Minä ja sinä olemme ne tarvittavat teonsanat, jotka voimme saada tämän muutoksen aikaan!

Mertsi ”Medi” Ärling

Kirjoittaja Mertsi ”Medi” Ärling on koulutukseltaan EH/SH/diakonissa YAMK sekä AmO. Hän on tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan asiantuntija sekä projektipäälliköiden valmentaja ja mentori Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Ärling toimi myös Ekumeenisen vastuuviikon 18.–25.10.2020 ihmisoikeuspuolustajana ja yhtenä sen lähettiläistä. Lisää Ekumeenisesta vastuuviikosta voit lukea täältä www.vastuuviikko.fi

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Jätä kommentti

2 kommenttia

  1. Tärkeä ajatus kirjoituksessa oli tarve vuorovaikutukseen romanien ja valtaväestön välillä. Nyt luonnollisia tapaamisia ja kohtaamisia yksilöiden tasolla on vähän. Molemmat ryhmät elävät omissa maailmoissaan. Tämä ylläpitää ennakkoluuloja puolin ja toisin. Voisivatko romaniyhteisöt olla aloitteellisia?

    Romanien valtaväestöstä poikkeavat tavat ja kulttuuri ovat useimmille jääneet hämäräksi. Niistä kertominen voisi auttaa toisen ymmärtämistä. Esim. miksi suku/heimo on romaneille tärkeä.

    Lisäksi tarvitaan yleisten faktatietojen kertomista asioista, jotka kuvaavat romanien asemaa yhteiskunnassa. Niiden käsittely voisi auttaa ymmärtämään syitä ennakkoluulojen takana.

  2. Asiaa. Ydinkysymys on tuo kirjoittamaan: pohdinta yhdenvertaisten mahdollisuuksien tosiasiallisesta saavutettavuudesta. Veikkaan että monilla on jonkin tason kokemuksia syrjinnästä, mutta ei tuosta ei-saavutettavuudesta. Sitten on myös se itsensä ulkopuolelle lukitseva ryhmä, joka ei koskaan löydä henkistä saavutettavuutta, vaikka muuten ovet ovat auki. Kuinka paljon heidän osallisuutensa yhteiskunnan menosta ja ihan vaan kaikesta uudesta ajattelusta on estynyt ihan vaan, kun privilegio estää ajattelun, mitä he eivät itse huomaa. Ei sekään silti ole sama kokemus kuin se, ettei vaan pääse eteenpäin, vaikka haluaisi. Nämä ovat tärkeitä aiheita kaikkien pohtia. Mitä en yhä näe, vaikka sama eriarvoisuus on jatkunut pitkään? Mitä en osaa itseltäni vaatia? Miten voin kasvaa ihmisenä, etten jumita ikiaikaisissa poteroissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ota yhteyttä

Toimittaja
Nora Repo-Saeed
+358 40 522 0308
toimitus@adra.fi